Verlan Kultala

Olen kuullut tarinoita Verlassa asuneilta ihmisiltä. Useat ovat silloin olleet lapsia ja nuorukaisia tai heidän vanhempiaan, jotka ovat työskennelleet tehtaalla. Tarinoissa on usein hopeiset reunukset ja myönteinen kuva elämästä Verlassa. Olen miettinyt, onko tämä totta ja mikä on taustalla. Onko taustalla Verlassa jaetut kultarahat pitkästä työurasta vai jotain muuta. Muodostuuko verlalaisten muistikuvista hyödyllinen ja huvittava tarina?

KULTALA-kirja

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannustoiminnan aloitti vuonna 1834 sveitsiläisen kirjailijan ihanneyhteiskunnan kuvaus KULTALA. Se on ”Hyödyllinen ja huvittava historia, yhteiselle kansalle luettavaksi annettu.”. Kirjasta otettiin 2000 kappaleen painos. (Linkki Kultala-kirjan esittelyyn). Seuraavina vuosina ilmestyneistä ensimmäisestä Kalevalasta ja Kantelettaresta otettiin 500 kappaleen painokset. Kultala on opettavainen kertomus siitä, miten järkevillä toimilla ja oikeilla elämäntavoilla yhteisö voi nousta vaurauteen ja henkiseen kukoistukseen. Kirjassa käsitellyissä järkevyyden, ahkeruuden, raittiuden ja säästäväisyyden teemoissa tiivistyivät ne kansalaisihanteet, joihin Suomenkin kansantaloudellinen nousu 1800-luvulla perustui. Kirjasta otettiin useita uusintapainoksia ja Kansanvalistusseura suositteli sitä kyläkirjastoihin1800-luvun lopulla. Todennäköisesti se on ollut myös Verlan koulun kokoelmissa.

Ulkopuolinen näkemys

Näin hyvinvoivan porvarillisen kuvan Verlasta antaa ammattiyhdistysliikkeen agitaattori Mauritz Paljakka vuonna 1911 Eteenpäin-lehteen nimimerkillä M-a kirjoittamassaan matkakuvauksessa. ”Sivumennen olkoon sanottu, että jos kaikki työnantajat olisivat aikaisemmin havainneet pitämään työntekijöistään näin isällistä huolta niin ei varmaakaan Suomessa löytyisi sosialismille maaperää jalkain alle pitkään aikaan. Werlan tehtaan seutu ja sen työntekijät ovat pelastetut kuitenkin tästä sosialidemokraattisen liikkeen hävittävästä tulesta ja tulikivestä, sillä vanhurskasten luku on siksi suuri tässä kaupungissa. — Työttömiä ei sanottu olevan paikkakunnalla; eikä vieraita työntekijöitä oteta tehtaaseen, kun vanhat työntekijät pitävät huolen uusien valmistamisesta, liikatuotantoakin jo sanottiin olevan tällä alalla. — Saapas nähdä miten kauan tuo ”kultala" säilyy noin rauhaisana paikkana.”

Paljakka oli matkustellut innostamassa tehtaiden työntekijöitä liittymään ammattiyhdistykseen. Vaikka Verlassa riitti kuulijoita ja hän piti kaksituntisen puheen, niin ammattiyhdistys ei innostanut. Kiinnostuksen puutteen hän kuvaa näin: ”Asia valaistiin siten, että täällä on työväki kovin hyvinvoipaa ja porvarillista ja silloin vaatimatontakin. — Kerrottiin palkasta työväen säästävän kovasti ja kilpailevan keskenään kuka ensiksi saa 100 mk. pankkiin. Sitten on paljon muita hyviä edellytyksiä: kun nuhteettomasti ja herraa pelkäävästi palvelee tehtaassa 16 vuotta, niin annetaan joululahjaksi  n.s. ’kultaraha’ 20 mk, ja jotka menestyvät ja kauan elävät maan päällä ja tehtaassa työskentelevät 25 vuotta niin annetaan ’suuri kultaraha’ 500 mk ja sitten seuraa elinkautinen eläke. Kerrottiin olevan useamman jo eläneen kauan maan päällä ja pian saavuttavan näitä loistavia tuloksia, joten olisi suuri rikos ruveta selkärangattomuudesta selkärangan omistajaksi, ja sitten menettää suuria ’kultarahoja’. Tehtaan isännöitsijä, kun on ostanut muutamilta työmiehiltä niiden omistamat huoneetkin, on rahat saatu pankkiin ja nyt saadaan asua ilman vuokraa. Huomautin, että onko sopimuksia jo tehty lapsienkin turvaamiseksi. Sanottiin ei olevan, vaan onhan rahoja pankissa.”

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus suhtautumisesta työväenaatteeseen. Vuoden 1905 suurlakon jälkeisessä huumassa ja juuri perustetun eduskunnan ensimmäisten vaalien odotuksessa innostuttiin Verlassa työväenyhdistyksen perustamiseen, joka lopetti toimintansa parin vuoden jälkeen.

Aikalaisten muistoja

Kesällä 1979 kutsuin viettämään isäni 65-vuotispäiviä hänen kaksi veljeään ja kolme siskoaan. He olivat silloin elossa kahdeksanlapsisesta perheestä ja syntyneet 1900-luvun alussa parin vuoden välein. Vanhin oli 75-vuotias ja nuorin 63-vuotias. Ruokapöydän ääressä he ryhtyivät muistelemaan yhteisiä aikoja Verlassa 1920-30 luvuilla. Muistelmissa korostui yhteinen maailmankuva, joka oli saatu tehtaan tai Mustanlahden kouluissa. Siihen kuului raittius, uskonnollisuus ja työnteko ja sillä ansaittujen rahojen ja esineiden säästäväisyys. Kaikki olivat ajoittain työskennelleet Verlan tehtaan palveluksessa. Tytöt kesäkuivaamossa tai muissa töissä ja pojat tukinuitossa tai vastaavissa. Vaikka työajat ja -viikot olivat pitkiä, niin työtahti oli melko verkkainen. Ruokatunnilla ja tukinuiton varrella iltaisin voitiin jutella yhteisistä asioista.

Muistot liittyivät myös vapaa-aikoihin, jolloin Verlan Kirin toimesta urheiltiin ja järjestettiin juhlia, joilla kerättiin rahoja seuran toimintaan. Perhe kerääntyi kesäisin ja jouluina yhteen vanhempiensa luokse, jotka asuivat Verlassa vuoteen 1945 saakka. Yhteiset muistot olivat yleensä ihania ja hupaisia, joille naurettiin ja lisättiin kaikenlaisia tehtyjä kepposia ja vastaavia. Muistoissa oli myös muutama harmaampi sävy, jotka haluttiin unohtaa. Ne liittyivät vuoden 1918 sisällissotaan ja kieltolakiaikaan.

Todettiin kaiken tarpeellisen olleen Verlassa saatavilla. Oli muutama kauppa ja itse kasvatettiin puutarhassa kaikkea tarvittavaa. Omalla perheellä oli ajoittain sika ja kanoja. Kalastamalla saatiin lisäsärvintä lähiseudun kalaisista vesistä. Vapaa-aikoina autettiin kotitöissä ja askarreltiin puutöissä sekä verkkojen kudonnassa ja paikkailussa. Aikaa oli kaikenlaisiin puuhiin, kun häiriönä ei ollut kaikenlaisia rakkineita, kuten televisiota tai vastaavia. Muutaman tunnin radiolähetykset alkoivat vuonna 1922, jolloin niitä yritettiin kuunnella itse rakennetulla kidekoneella. Sitä kautta, ja muutaman kerran viikossa ilmestyneestä lehdestä, jota heidän isänsä nimitti 'huussipassiksi', saatiin tietoa ulkopuolisesta maailmasta. Poliittisesti ei oltu aktiivisia. Tärkeintä oli, että käytiin oman kylän osuuskaupassa.

Tapaamisen jälkeen tätini Aino ja Enni merkitsivät ylös 1980-luvulla omia muistikuviin. Ne kuvaavat onnellista lapsuuden aikaa ja muistoja erikoisista henkilöistä ja tapahtumista. Perheen lapset syntyivät kotona saunassa. Apuna oli paikallinen paatermuori eli lapsenpäästäjä, jolla oli kokemusta omista ja muiden synnytyksistä. Pienemmät vammat hoidettiin kotona tai mestari Kronholmin rouvan tai kassanhoitaja neidin avulla. Isommat vammat hoidettiin Viipurin sairaalassa. Vakavia tauteja tuli tohtori Törnström Kouvolasta tutkimaan. Tulirokko raivosi 1900-luvun alussa ja siihen sairastui perheen vanhin poika ja tyttö. Elli kuoli tulirokon jälkitautiin samoin muutama naapurin lapsi. Lapset voitiin rokottaa vain isorokkoa vastaan. Koulun juhlien lisäksi pidettiin kesäjuhlia Kesonmäellä ja tanssittiin kosken sillalla. Siellä molempien rantojen pojat haukkuivat toisiaan ja riitelivät kylän tytöistä.

Tampereen yliopiston kulttuuri- ja tutkimusarkistossa on kaksi ääninauhaan, joissa on haastateltu Verlassa 1900-luvun alkupuolella asuneita ihmisiä. Vuonna 1964 oli Olavi Miettisen haastateltavana Verlan Marian tytär Hilda Aartelo (s.1883). Ja vuonna 1972 haastatteli Marja-Leena Auer Jalmari Seppälää (s.1899). Hilda muistelee aikaa, jolloin hän nuorena asui Verlassa. Hän muutti pois mentyään naimisiin Anton Aartelon kanssa. Haastattelussa hän muistelee myös näitä myöhempiä aikoja. Hildan ja Jalmarin muistikuvat Verlasta ovat pääasiassa myönteisiä. Molemmat mainitsevat patruuna Kreidlin ja koulun joulujuhlat. Jalmari Seppälä mainitsee kultaiset lahjarahat. Niitä hänen isällään oli useampi kappale, joita oli saanut ja kerännyt. Jalmarin isä Viktor kuoli tehtaalla sattuneen tapaturman seurauksena Viipurin sairaalassa 1921. Tehdasyhtiö oli ottanut tapaturmavakuutuksen jo 1900-luvun alussa. Vakuutusyhtiöltä leski sai eläkkeen ja vapaan asunnon Verlassa.

Verlassa kävijä voi tutustua tuon ajan maailmaan, kun sulkee puhelimensa ja vastaavat laitteet hetkeksi. Työstä tehtaalla saa opastetuilla kierroksilla hyvän kuvan. Kävelykierroksilla voi katsella vanhoja taloja ja kuunnella niihin liittyviä tarinoita. Halutessaan voi lukea lisää kävelyoppaasta Linkki Valkealan puolen kävelyoppaaseen.

Tämän jälkeen voi avata laitteensa ja laatia hyödyllistä ja huvittavaa historiaa, joka on yhteiselle kansalle annettu. Tarinan muodon voi itse valita. Nykyajan välineillä siitä saa monipuolisemman kuin aikaisemmin. Sen voi sanoittaa Ennin tavoin: ”Verlassa oli Nopas-Kalle eli Kalle Nopanen. Hän oli hyvä virsun tekijä. Se virsu oli vanhan kansan jalkine. Nopas-Kalle käveli kylillä viemässä virsuja niille, jotka olivat häneltä tilanneet. Kallella oli virsuntekoa koko kesän ajan. Siellä Kalle eleli Nisuksessa omassa pienessä torpassaan eukkonsa kanssa. Tais heillä olla poika.”

Tai vapaasti riimitellä Aino Elinan tyyliin:

”Sieltä on säilynyt kaunis muisto,

tehtaan patruunan ihana puisto,

johon oli istutettu vieraita puita,

kukkia, pensaita ja paljon muita.”

Hannu Pukkila

Arkistoahmatti, joka kirjoittaa Verlan tehtaaseen liittyvistä ihmisistä ja asioista.