Verlan patruuna Gottlieb Kreidl (1850-1908)

Etunimen Gottlieb ”Jumalan rakkaus” perusteella Tirolin Voldersissa 30.1.1850 syntynyt poika oli toivottu. Kirkonkirjaan isättömäksi merkitty lapsi sai sukunimen äitinsä Anna Kreidlin mukaan. Pojan ollessa kahdeksanvuotias äiti meni naimisiin Josef Pugnethin kanssa. Pojan koulunkäynnistä ja oppivuosista ei ole tarkkaa tietoa. Myöhemmät vaiheet todistavat hänen olleen kirjoitustaitoinen sekä pätevä ammatissaan puuhiomoissa ja paperitehtailla. Hän ymmärsi ja puhui useampia kieliä ja oli uskonnoltaan katolinen.

Avioliiton ulkopuolella syntyneellä ei ollut Itävallassa mahdollisuutta päästä ammattikiltojen jäseneksi. Tämän vuoksi Gottlieb hakeutui töihin ulkomaille. Ensin Pietarin kaupungin eteläpuolelle Inkerinmaalle, jossa hän oli viisi vuotta johtajana tehtaalla, jonka työntekijät olivat enimmäkseen suomenkielisiä. Sitten kreivi Mannerheim palkkasi hänet 1874 Kuusankoskelle, koska hänen palkkatoivomuksensa oli alhainen ja hänen suomen kielen taitonsa parempi kuin edeltäjillä. Ollessaan 31-vuotias Gottlieb hankki muiden yhtiömiesten, Wilhelm Dippellin ja Louis Hänelin, kanssa omistuksen Verlassa olevaan koskeen ja sinne puuhiomosta jääneeseen turbiiniin. He perustivat vuonna 1882 Verlan tehdasyhtiön, jonka alkuvuosista hän ei nähtävästi ollut kovin kiinnostunut. Gottlieb Kreidl ei ehkä nähnyt menestymisen mahdollisuuksia pienellä puuhiomolla, joka sijaitsi vaikeiden kulkuyhteyksien päässä.

Gottlieb vihittiin Inkerinmaalla asuneen Emilie Reuterin kanssa ennen vuotta 1884. Emilie oli syntynyt vuonna 1852 ja kastettu Pavlovskin luterilaisen, saksankielisen seurakunnan jäseneksi.

Tilanne Verlassa muuttui vuoden 1890 jälkeen, kun Savonrata ja rata Kotkaan olivat valmistuneet. Silloin Kreidlin kiinnostus Verlaa kohtaan lisääntyi ja hänen sosiaalinen nousunsa alkoi, kun hän Dippellien suojissa pääsi oikeisiin piireihin, kuten Tekniska Föreningen i Finland (TFiF) jäseneksi. Wilhelm Dippellin veli Arkkitehti Eduard Dippell oli yhdistyksen jäsen vuodesta 1883 ja sen Viipurin alaosaston puheenjohtaja.

Yhdistyksen jäsenet tekivät syksyllä 1890 kolmen päivän matkan Kotkaan, jossa tutustuivat uuteen kaupunkiin ja sinne avattuun junarataan. He vierailivat lähistön tehtaissa ja matkan varrella olleessa Inkeroisten puuhiomossa. Kotkassa pidetyssä kokouksessa yhdistykseen hyväksyttiin 23 uutta jäsentä, jotka olivat pääasiassa Kotkasta. Matkasta kerrottiin sanomalehdissä ja yhdistyksen julkaisussa, jossa myöhemmin oli kirjoitus Kymijoenvesistön puuhiomoista ja paperitehtaista. Suurimmat olivat Inkeroinen, Kymintehdas ja Kuusankoski, joista jokainen kesäaikana työllisti yli 1000 työntekijää. Pienimmät olivat Kannuskoski ja Verla, joissa silloin oli muutama kymmenen työntekijää.

Vuoden 1891 kevätkokouksessa yhdistyksen jäseneksi hyväksyttiin Verlan tehtaan teknillinen johtaja G. Kreidl, joka pääsi kokouksissa ja muissa yhteyksissä tutustumaan merkittäviin henkilöihin. Heidän joukossaan oli useita tehdaspatruunoita, arkkitehtejä ja eri alojen insinöörejä, joista useat olivat opiskelleet Saksassa tai Sveitsissä. Löytyi helposti yhteinen kieli, jolla kertoa tarinoita.

Merkittävä tapaus Kreidlin elämässä Verlassa oli tehtaan kansakoulun avaaminen syksyllä 1890. Hän oli sen johtokunnan puheenjohtaja alusta asti. Samoin hänen vaimonsa oli johtokunnan jäsen pitkän aikaa. He seurasivat aktiivisesti lasten opetusta ja koulunkäyntiä. Uuteen rakennukseen oli suunniteltu ja tehty valmiiksi kouluhuone ja asunto opettajalle, jona toimi yli vuosikymmenen ajan Edla Lundgren. Hän oli käynyt seminaarin ja ollut useamman vuoden opettajana Viipurissa, mistä tuli Verlaan opettajaksi ja opetusohjelmien laatijaksi. Todennäköisesti Kreidlit seurasivat mielenkiinnolla ja tukien kummipoikansa Aksel Hugo Kronholmin koulunkäyntiä. Hugo aloitti koulunkäyntinsä Verlassa ja meni 1895 oppikouluun Mikkeliin ja sieltä Helsinkiin suomalaiseen realilyseoon, josta valmistui ylioppilaaksi vuonna 1904.

Verlan tehtaan rahoitus ja kirjanpito hoidettiin Viipurissa Wilhelm Dippellin ohjauksessa. Verlan pahvi markkinoitiin Puuhiomoyhdistyksen kautta. Hiomopuiden ja metsätilojen hankinnat hoitivat ammattitaitoiset kasöörit Verlassa. Uudet rakennukset tehdasta varten ja rakennuksiin tehtävät muutokset suunnitteli arkkitehti Eduard Dippell. Puuhiomon toiminta oli alusta alkaen ollut varmoissa käsissä. Mestari Herman Kronholm pystyi valvomaan hiomon toimintaa ja työntekijöitä. Patruuna Gottlieb Kreidlin tehtäväksi jäi tarkastella tehtaan toimintaa yleisellä tasolla ja allekirjoittaa asiapaperit, jotka oli valmiiksi laadittu. Hänen liikematkansa suuntautuivat toisiin hiomoihin ja paperitehtaisiin, joille hän pystyi tarjoamaan apuaan ja kauppaamaan niiden tarvitsemia hiomokiviä ja paperinvalmistuksessa tarvittavia lisäaineita. Tähän viittaavat merkinnät saatavista hänen perukirjassaan.

Vapaa-aikana hän keskittyi terveytensä hoitoon, seurusteluun läheistensä kanssa ja harrastuksiinsa. Harrastukset joutui päättelemään esineistä, jotka perukirjassa on mainittu. Niihin kuuluvat lukuisat aseet, hirvensarvet, lintuhäkit, monenlaiset kukkaset, valokuvaukseen ja musiikkiin liittyvät tavarat sekä kirjat ja koriste-esineet. Näiden avulla voi kuvitella millaista oli patruunan elämä, kun hän nelikymppisenä eli parhaita vuosiaan 1890-luvulla.

Gottlieb Kreidlin viimeiset vuodet olivat vaikeat. Hänen vaimonsa kuoli 1903 ja Kreidl masentui. Hänet julistettiin holhouksen alaiseksi syksyllä 1908 ja hän kuoli joulukuussa Helsingissä Kammion sairaalassa. Hänet haudattiin vaimonsa viereen Pavlovskin hautausmaalle Inkerinmaalla. Hänen aineellinen perintönsä meni etäiselle sukulaiselle Itävallassa.

Mielikuvan Kreidlin elämästä joutuu muodostamaan asiakirjalähteiden ja yhden muistokirjoituksen perusteella. Näin häntä muisteli tätini Aino 1970-luvulla ”Paikkakunnan huomattavin henkilö oli patruuna Gottlieb Kreidl ja oikein isoilla kirjaimilla. Patruuna oli tumma ja komea mies. Erityisesti mieleeni ovat jääneet hänen komeat viiksensä. Äiti, pikkuveljeni Arvo ja minä olimme kerran asuntokasarmin luona, kun patruuna sattui tulemaan meitä vastaan. Äiti talutti Arvoa, joka oli aikamoinen pullukka. Patruuna pysähtyi, kumartui taputtamaan Arvoa poskelle ja sanoi: ”Kas, siinäpä on lihava poika.”

Kreidlista muistokirjoituksen laatinut insinööri Lennart Frey oli 1890-luvun alussa töissä Kannuskoskella ja myöhemmin Kymintehtaan isännöitsijänä Kuusankoskella. Hänen kuvaustaan voidaan pitää luotettavana ja kiteyttää muutamaan lauseeseen: ”Pienen tehtaan siisteydestä ja järjestyksestä puhuttiin laajalti ammattilaisten keskuudessa. Kreidl enemmän kuin teollisuusmiehenä ja liikemiehenä, hänet tunnettiin ystävänä ja kumppanina. Se, joka kerran nautti hänen vieraanvaraisuudestaan, ei helposti unohda vääjäämätöntä, sydämellistä ystävällisyyttään ja onnellisia hetkiä hänen kanssaan. Kukapa ei muistaisi hänen kykyään kertoa tarinoita!”

Hannu Pukkila

Arkistoahmatti, joka kirjoittaa Verlan tehtaaseen liittyvistä ihmisistä ja asioista.