Our Infinity Game

0,00 €

Matkailu, kauppa, logistiikka, teknologia, kuluttaminen ja vapaa-ajan kokemukset ovat kaikki ison muutoksen äärellä. Elämäntapamme ja nykyinen kuormitus eivät ole enää hetkeen olleet kestävällä tasolla. Se näkyy luonnon, luonnonvarojen ja hyvinvoinnin heikkenemisenä ilmastonmuutoksen lisäksi. Ainoa rehellinen tapa tarkastella kestävää tulevaisuutta on ottaa huomioon toimintamme seuraukset ja ekologinen jalanjälkemme sekä minimoida se samalla kun palvelumme tai tuotteemme kasvattavat jalostusarvoa ja tuottavat positiivisia asioita ympärillemme.

Uudet kaupankäynnin mallit ja teknologia mahdollistavat yritysten ja kauppiaiden väliset verkostot, palveluiden paketoinnin, varastojen jakamisen ja yhteisten asiakkaiden palvelemisen ja kommunikaation tehokkaasti ja automaattisesti. Siihen lisätään aidot luontokokemukset ja palvelut maailman puhtaimmissa, kauneimmissa ja luontoarvoiltaan ainutlaatuisissa lokaatioissa, joissa keskiössä ei ole kiinteistöbisnes vaan kokemus. Vielä kun pidetään päivittäisessä toiminnassa mielessä olemassaolevan luonnon ja kulttuurin säilyttäminen ja ihmisen hyvinvointi - silloin aletaan olla kestävällä pohjalla.

Tämän lisäksi toiminnan tulee olla kannattavaa. Kaikki yritystoiminta on ennen kaikkea kaupankäyntiä. Ilman tätä ei ole pohjaa palvelujen ja tuotteiden tuottamiselle, työlle, hallinnolle tai millekään muulle yrityksen toiminnolle, jotka tekevät kaikki etsityt kokemukset ja asiat mahdolliseksi. Ilman kaupankäyntiä ei synny arvoa. Ei ole sitä kuka tarvitsee jotain tai sitä kuka ratkaisee. Jotta yritystoiminta kestää aikaa, tulee sen nopeasti muuttuvassa maailmassa olla kannattavaa sekä kehittävää. Kun liiketoiminta on kannattavaa ja kehittävää, syntyy vaadittu potentiaali olla kestävää. Kaikki edellämainitut asiat voidaan tehdä laadukkaasti ja yhteiskunnan velvoitteet ja säännöt täyttäen. On lopulta vain ihmisestä eli päätöksentekijästä kiinni se, onko toiminta kestävää.

Tämän kaiken luetteleminenkin jo melkein hengästyttää ja tehtävä ei ole helppo. Siksi kutsummekin Verlan Sumaa ekomatkailun kehitysympäristöksi. Siellä voimme kokeilla uusia tuotteita, tapoja palvella ja kokea asioita rauhassa ilman häiriötekijöitä ja ruuhkia. Vain rauhassa ja keskittyen voi löytää sen olennaisen ja kehittää jotain joka on jaettavissa myös muille, kumppaneillemme, asiakkaillemme ja tälle maailmalle jossa elämme.

Tiedustelut

Hang Outdoors
tony@hangoutdoors.fi
+358 50 350 6160
Y-tunnus: 2175966-5
Kauppias
Hang Outdoors
tony@hangoutdoors.fi
+358 50 350 6160
Y-tunnus: 2175966-5
Tilaus
Jos tilaus on keskeneräinen, näet sen tiedot tässä.